Vierailu ja yöpyminen

Kirkko on avoinna kesäkuusta elokuuhun lauantaisin sekä sunnuntaisin kello 11-16. Kesällä kirkossa vierailee noin 2000 kävijää. Muina aikoina kirkossa vierailemiseksi pyydämme ottamaan yhteyttä Silja Silveriin (siljasilver@hot.ee, tel 56214381).
Kirkon vieressä sijaitsevassa seurakunnan talossa on mahdollista yöpyä. Toisessa kerroksessa on kaksi eri huonetta, yhdessä sänkyjä kuudelle henkilölle, toisessa kaksi parisänkyä. Jos käyttää myös alakerran takkahuoneen patjoja, on mahdollista majoittaa 15-20 henkilöä. Talossa on kaksi WC:tä, suihku ja keittiö. Keittiöstä löytyy kaikki tarvikkeet mitä ruoanlaittoon tarvitsee – sähköliesi, jääkaappi, kahvinkeitin, vedenkeitin, kattilat, pannut, aterimet sekä astiat. Lisäksi seurakunnan talon vieressä sijaitsee pieni piharakennus, jossa kaksi kerrossänkyä eli neljä vuodepaikkaa. Talon vieressä on myös mahdollista telttailla. Pihalla on nuotio, katollinen penkki sekä kaksi ulkovessaa. Saunaa ei ole. Kylän keskustassa on ostoskeskus ja ravintola. Rantaan, jossa on mahdollista myös uida, pääsee metsän läpi kävellen tai autolla.

Majoituksesta maksaminen on vapaaehtoista omien voimavarojen sekä omantunnon mukaan.

Majoituksen varauksessa pyydämme ottamaan yhteyttä Silja Silveriin (siljasilver@hot.ee, tel 56214381)